Tänään on tärkeä päivä, sillä elän vain tässä päivässä.
Eilistä en voi muuttaa, huomisesta en tiedä.
Huominen on huomisen tämä päivä.
-Vexom-
Tänään niin tylsän maanantain piristykseksi oli sähköpostiini tupsahtanut terveiset Poju-pennulta.
Love-pennut ovatkin jo ehtineet kypsään 6kk ikään, onnittelut siitä kaikille, siis Pojulle, Lunalle ja Taikalle perheineen.
Pojasta onkin kasvanut oikein kauniin värinen miehen alku. Löydän ilmeestä sekä isää että äitiä; hieno mies kertakaikkiaan...

Sähköpostiini oli tupsahtanut mukavia terveisiä.
Kuhmon pojat oli saatu pysähtymään pariin kuvaan.
Mortti on kotiutunut mainiosti ja kaverukset peuhaavat jo keskenään tanner tömisten...

Mortti ja Wertti...voi mikä suloinen parivaljakko.
Kiitos kuvista...niitä on aina mukava saada.
Maaliskuussa olemmekin saaneet hypistellä pentuja monessa muodossa.
Aipparin luona on niiiiiiiin vaarallista vierailla. Artun ja Alician Hollanti-Kuuba lapset olivat mielettömän suloisia. Olin jossakin alitajunnassani miettinyt tätä yhdistelmää, mutta koska siihen syntyi vain yksi narttu jäi ajatus pennusta siihen. Aippari oli jättänyt kasvamaan kaksi poikaa, "katsotaan mitä niistä tulee ajatuksella", ja kun pääsin niitä hypistelemään se oli menoa.
Harmaa poika oli vei sydämeni ja se oli saatava! Kotiin meille ei toista urosta tule, joten ei kun kotia etsimään.
Kuhmon poppoo oli miettinyt ottavansa Wertille kaverin "sitten joskus", mutta kun ehdotin tätä pentua, ei miettimiseen tarvittu montaakaan hetkeä.
Niin Wertin kaveriksi muutti jo samana iltana ihana Mortiksi ristitty reipas pentu. Kuhmossa telmii siis tätä nykyä Mortti ja Wertti, veijari pojat joilla vauhtia riittää, ONNEA!

Bellezza's Proudly Smoky "Mortti"
Seuraavana päivänä Waldon perhe kyseli minulta toista koiraa Waldon kaveriksi. Ja mielessäni oli tietysti tuo ihana valkea pentu Kajaanista.
Niinpä lopulta Waldon kaveriksi järjestimme ihanaisen Aksu pojan.
Aksu pysähtyi matkalla etelään yhdeksi yöksi meidän luona, ja enpä olisi siitä halunnut luopua, mahtava luonne kertakaikkiaan.
Onnea Kuivalaisen perheelle uudesta perheenjäsenenstä, ihanan pennun saittekin
.

Suloinen Aksu

Aksu ja "isoveikka" Waldo
Ei kahta ilman kolmatta...
Lauantaina lähden Heinin kanssa Lahteen Sirpan ja Helmin pentulaatikoita hämmentämään. Siellä onkin kaksi mielenkiintoista pentueetta katsottavana. Wandan pojan ja Wandan veljen pentueet.
Siirin ja Lunan pennuista lähteekin sitten matkaame Bella pentu. Bella tulee muutamaksi päiväksi meille leikkimään ja jatkaa sitten matkaansa uuteen sijoitus perheeseensä Pieksämäelle.

Ihanaa pentujen temmellystä, mutta silti ei meidän kotilauma kasva ollenkaan. Kolme onnellista uutta koiranomistajaa saimme maaliskuussa "askarreltua", mukavaa olla järjestämässä iloa perheisiin vaikka sitten toisten pennuilla ![]()
Meillä kotona kakarat kasvaa, Wicky, Lola ja Muska järjestävät yllätyksiä enää harvemmin. Alkuvuosi olikin melkoista menoa, joka päivä oli jotakin kivaa yllätystä odottamassa töistä palatessa. Ette voi uskoa mitä kaikkea koira voikaan keksiä? ![]()
Wandan massunseutua seurataan mielenkiinnolla, toivotaan että saadaan kertoa pennunodottajille mieluisia uutisia muutaman viikon kuluttua.
Talvilomaviikko, ja kelit mitä ihanimmat talvikelit.
Pojatkin ottivat koulusta "omaa lomaa" ja suuntasimme kohti Vuokattia laskettelulomalle. Pojat viettävät Vuokatissa koko viikon, itse vain alku ja loppuviikon. Maisemat olivat mitä mahtavimmat kun kokeilin kahden vuoden tauon jälkeen taas laskettelua. Ja olihan se taas mukavaa...
Muutaman kuvan napsin kännykällä, ei ollut lauantaina vielä ruuhkaa rinteessä, ja keli suorastaan täydellinen...



Tuonne siis pojat jäivät viettämään viikkoa. No, torstaina taas pääsen itsekin sinne.
Ei kotona oleminenkaan hullumpaa ole. Tietty sitä sortuu siivoamaan, mutta minä kyllä tykkään siitäkin (täytyy ainakin oppia tykkäämään, niin paljon sitä saa tehdä lasten ja koirien kanssa
)
Kauniit talvikelit on täällä hiukka etelämmässäkin. Koirat nauttivat talvikeleistä. Muutama räpsy tämänpäiväisestä.

Talvinen piha...juoksupolkuja ristiin-rastiin; ja vauhtia riittää...on ne koiratkin tuolla, pisteenä jossakin.

kun nuoriso peuhaa...

Pitää Nappe vahtia tienlaidassa...

ja Pupu päivystää laavunkatolla.
Lomaa; lepoa ja ulkoilua ja hyvää ruokaa...mitä sitä muuta lomalla kaipaakaan...
Tänään oli tipsujen näyttelyharjoitukset Areenalla.
Sain houkuteltua mukaan Heinin Napin kanssa ja molemmat pienet tipsukasvattini omistajineen.
Käytin tilaisuuden hyödyksi, ja harjoittelin uuden kamerani käyttöä.
Kiitos Katriinalle esittämisavusta sekä neuvoista kameran salaisuuksiin, vielä jäi paljon opittavaa; mutta tästä se lähtee...
Tässäpä päivän satoa...
Suloiset 4 kuukautiset tipsupennelimme, aivan mielettömän säpäkät luonteet omaavat neidit...
Zeraldas Full-of-Love "Luna"


Zeraldas Magical-Love "Taika"
Lupaava nuori herra Milarzin De-Niro "Leevi"


Kuvattiin me havaneesejakin...
Muskasta saatiin hieno kuva
neiti seisoi kun seisoikin hetken paikallaan taitavan seisottajan Katriinan käsissä, KIITOS.
Wandan poika Nappi Bellezza'a Tame This Tiger "Nappi" on saanut turkkiin mukavasti pituutta, kun emäntä on piilottanut sakset ![]()

Ja vielä Wicky, josta saatiin myös mallikelpoinen otos...
Kaikkiaan kuvia tuli räpsittyä muutama sata, lisää löytyy kotisivujemme syövereistä...
Vapaa päivä ja ajatus kuvata koiria...mielessä hienot poseerauskuvat pestyistä koirista....
Mitä tuli...no ei sitten mitään.
Tytöt olivat aloillaan jotenkin

mutta tuo Muskan poseerauskuvien ottaminen on ylivoimaista. Virtapiiri joka ei vaan asetu koskaan...
Luovutin; tässäpä Muska omimmillaan...
Ulkona oli pilvinen päivä, mutta olennaisen näkee kuitenkin.



Uusi vuosi, uudet kujeet....
Uuden vuoden kunniaksi, arkiset tarinamme siirtyvät blogi-aikaan.
Vuosi on lähtenyt käyntiin työntäyteisesti. Pimeys lamauttaa, eikä iltaisin tahdo jaksaa tehdä mitään. Kuten joka vuosi, myös tämänkin päätin aloittaa ryhdistäytymällä.
Tavoitteena olisi käydä joka päivä edes pienellä lenkillä muutaman koiran kanssa. Vapaapäivinä pidemmällä arkena edes pienellä.
Mitä muuta tavoitteita tälle vuodelle?
- vuosi alkaa Wendyn pikkuisten odotuksella. Viikolle 8 odotamme pikkuisia, toivotaan että toiveemme toteutuu.
- näyttelypuolella toivon että saan Wickyn ja kenties Wendynkin valioitumaan, tipsupentumme aloittavat myös näyttelyt; varmaankin Kuopion erikoisnäyttelyllä.
- Lolaa ja Muskaakin on tarkoitus näyttelyttää jospa saisimme niillekin tarvittavat sertit pohjalle; aika näyttää.
- kesä onkin jo melkein täyteen buukattu, toivottavasti saan joukkoon mahtumaan muutaman näyttelynkin. Molempien poikien rippijuhlat juhlitaan kesän aikana ja varmaan useamman kerran viikossa minut löytää pesäpallokentän laidalta huoltotehtävistä. Joten kilometrejä ainakin on luvassa...
Mutta ensin siis ryhtiliike...ylös, ulos ja lenkille.